AngryBrigade´s Peacekeeper

Olen avannut RIngolle uuden blogin, sillä jostain syystä en pysty päivittämään tänne kuvia. Jos en saa tätä sivustoa toimivaksi, meidät löytää myös täältä:

 

 

Tätä asiaa on oikeastaan mahdoton täysin sanallistaa - se on jotain sellaista omistajan ja koiran välillä, joka on enemmän kuin moitteeton totteleminen, innokas tekeminen, hännän heilutus, avoimuus, vauhdikas yhteisleikki. Se on kontakti omistajan ja koiran välillä. Puhuimme juuri sisko-Päivin kanssa siitä miten joskus näkee kentälläkin ihan moitteettomasti toimivia koirakoita, koira voi olla kaikkien pk-kenttien taiteen sääntöjen mukaan vietikäs ja innoissaan, kulkea kymmeniä metrejä silmäkontaktissa, mutta siitä huolimatta jotain jää puuttumaan. Todellinen kontakti puuttuu. Sellainen kaiken tekemisen yläpuolelle nouseva suhde, joka heijastuu parivaljakon tekemisestä. Koira ei vaan tee palkkion toivossa, ei siksi että tekeminen on hauskaa tai siksi vietit ovat huimat ja ohjatut oikein. Se tekee tätä kaikkea, mutta sen tekemisellä on kohde, joka ei ole se itse, vaan koiran ohjaaja. Se haluaa tehdä jollekin, ei vaan jotakin. Suhde on vuorovaikutteinen, hienovireinen ja luottava.

 

Olen viime päivinä miettinyt paljon suhdettani Ringoon, surrut sitä ettei minulla selvästikään ole tähän koiraan sellaista suhdetta kuin mitä oli varsinkin ensimmäiseen koiraani. Verrattuna tämän suhteen olemassaoloon  ei olisi lainkaan niin tärkeää tekisikö koira kaikki asiat oikein, voisiko sillä koskaan kilpailla, olisiko se ulkonäöllisesti rotunsa tyylipuhdas edustaja. Jos suhde olisi.

 

Olen huomannut, että ensimmäinen koirani - slovakian cuvac Cema - oli ilmeisen älykäs, herkkä ja omistajaansa kohtaan loppuun asti avoin koira. Meillä oli alusta loppuun asti suhde. Koska koira oli ensimmäiseni ajattelin silloin, että tällaisiähän koirat ovat. Eivät ne ole. Ja toisaalta olen yrittänyt pitää mielessä, etten saisi verrata Ringoa mihinkään toiseen koiraan, vaan kohdella sitä yksilönä.

 

Olen miettinyt sitäkin miten kummassa joku koira voi monin ulkoisin tunnusmerkein viestiä olevansa avoin; heilutella häntää, katsoa kohti, hyöriä ja pyöriä, mutta jos sitä tarkastelee lähemmin huomaa ettei koira ole loppuun asti auki. Sellaisia koiria näkee itse asiassa paljon. Ja sellaisia koiran ja omistajan välisiä suhteita. Viime päivinä kun olen huomionut vastaantulevia koirapareja minusta tuntuu että aika monelle koiranomistajalle tuntuu joko riittävän aivan se, että kuljetaan siellä hihnan päässä suurinpiirtein minne nelijalkainen johdattaa. Mietin mitä iloa tuo se, että on jonkun toisen elävän olennon ruokinta- ja ulkoilutusautomaatti. No kuten sanoin aika monella näin se on, joten todennäköisesti he jotain siitä saavat. Eivätkö ehkä osaa odottaakaan enempää. Sitten on toinen joukko ihmisiä, jotka panostavat koiransa koulutukseen ja monet asiat näyttävät toimivan tosi kivasti, mutta siitä huolimatta yhdessätekiessäänkin osapuolet tuntuvat jotenkin toimivan toistensa ohi. Vaikka kaikki olisi ulkoisesti moitteetonta.

 

 

 

 

 

Rikomme kaupungin järjestyssääntöjä vastaan systemaattisesti ja säännöllisesti - viimeksi tänään ja eilen Taran kanssa. Ja niin rikkovat sadat muutkin koiranomistajat. Yli 5-kuukautisia koiriahan ei saisi pitää vapaana kaupunkialueen metsiköissä. Uusimmassa Koiramme-llehdessä otettiin kantaa asiaan ehdottomalla, että muutkin kaupungit kuin Helsinki järjestäisivät koiraharrastajille tarkoitettuja metsiä, joissa koiria voisi luvalla juoksuttaa vapaana. Lehti ennakoi, että koiramäärän kasvaessa kaupunkien on vähitellen alettava ottaa kantaa asiaan, sillä jo nyt koiranulkoiluttaminen on toiseksi suosituin ulkoliikuntamuoto suomalaisten parissa. Vain kävely ilman koiraa on tavallisempaa, mutta sitä ei taas harrasteta yhtä usein kuin koirallista kävelyä - ymmärrettävästi. Ajatus Sipoossa sijaitsevan koirametsän kaltaisista metsistä on tietysti ihan kannatettava, mutta reagoin kuitenkin itse siihen, että jutussa ehdotettiin kyseisiä metsiä aidatuiksi.

 

Itse en haluaisi viedä koiraani aidattuun koirametsään - samoin kun en halua viedä sitä koirapuistoihin. Mitä muuta aidattu koirametsä olisi kuin koirapuisto potenssiin sata. Aidat metsän ympärillä merkitsisivät sitä, että paikalle tulisi omistajia, joilla koirat eivät ole hallinnassa, koirat tuupattaisiin hyvillä mielin aidattuun metsään vailla huolen häivää ja vastuuta siitä mitä ne tekevät.

 

Ei, on paljon parempi että koirat voisivat liikkua vapaina siellä missä liikkuvat muutkin ihmiset, aivan tavallisissa metsissä. Joitakin vahinkoja voi sattua, mutta sosiaalinen paine pitää paremmin kurissa sellaiset omistajat, jotka eivät niin vakavasti suhtaudu oman koiran rähisemisiin muille. Ja siellä omistajat, jotka eivät edes yritä kouluttaa koiraansa pitävät todennäköisemmin ne myös kiinni.

 

Tosiaan, Ringolla on ollut kaksi leikintäyteistä päivää Taran kanssa. Perjantaina koulun kentällä otin liinan avuksi ja treenasimme leikin lomassa hieman myös kuuntelua , mutta pääasiassa koirat vain antoivat mennä. Sillä seurauksella, että Ringo joutui elämänsä ensimmäiseen kokovartalopesuun. Metsissä on paljon yllättävän syviäkin lutakoita ja siellähän nuo kaksi loiskivat urakalla. Tänään kävimme koulun kentällä illalla Joelin ja Ringon kanssa. Joel sai esittää kuinka kauas hän saa heitettyä palloa ja Ringo juosta urakalla kentän päästä päähän pallon perässä. Toi sitä jopa takaisinkin. Aika rasittava viikonloppu muuten menossa; olin tänään töissä ja huomenna menen uudelleen. Täytyy yrittää kiriä syksyn laiskotteluja, jotta voisi jäädä hyvillä mielin joululomalle.

 

Ai niin, sain nyt vihdosta viimein ostettua sitä lohiöljyä, samoin kuin kuivalihaa. Saas kattoo onko tuolla öljyllä niin ihmeitä tekevä vaikutus kuin mitä Päivi sanoi. Jos se vaikka muuttaisi Ringon nenän takaisin mustaksi ennen tammikuuta.

Olenkohan elämässäni ollut näin väsynyt kuin tänä syksynä? Ihan fyysisesti uupunut. Jos voisin pidentäisin yöunia kolmella neljällä tunnilla. On jotenkin epätervettä, että ihmisen odotetaan toimivan kuin kone; olevan yhtä tehokas ja aikaansaapa riippumatta ajasta tai paikasta. Tämä pimeys on kyllä ylikäyvää; tuntuu että jo ennen kolmea alkaa hämärtää ja iltapäivällä töistä tullessa on jo aikaa sitten tullut pimeä. Tänään jäin itse asiassa nukkumaan kotiin ylimääräiseksi tunniksi, sillä oivalsin etten yksinkertaisesti pysty tuottamaan mitään sellaisessa tilassa, jolloin hereillä pysytteleminen aiheutti miltei itkua. No, Ringo oli tyytyväinen lähtiessämmekin metsään vasta puoli kymmenen maissa ja itsekin piristyin kun voin tehdä edes yhden lenkin päivässä valoisana aikana.

 

Itsenäisyyspäivää vietimme rauhallisissa merkeissä Huittisissa pappalassa. Ringo oli isän mukaan kasvanut hirvittävästi - itsehän sitä ei niin huomaa, paitsi että laiha luiperohan tuo pentu on ja hyvä itse asiassa niin. Säästyy ehkä paremmin kasvuhäiriöiltä.

 

Pojan kypsyminen kohti nuorukaisikää senkun jatkuu. Sunnuntaina match showssa se oivalsi jollain tasolla, että hetkinen tuo tyttökoira ja sen takamus on kyllä kiinnostavampi kuin poikakoiran hännänseutu. Yrittipä nousta jopa selkään. Kastroin sen varmaan henkisesti kauhistumalla, että ei meidän vauva tuollaisista voi mitään tajuta. Saa nähdä millainen jalostuskoira tästä Safe Keepersille tulee. On varmaan parasta, etten ainakaan itse mene mihinkään riiaustapahtumiin mukaan. Sari saa hoidella ne asiat ja minä voin aina ajatella Ringosta  että se on mamman viaton pieni mussu.

 

Voi että miten hienosti Ringo osaa jo juttuja sisätiloissa. Seuraaminen sujui tänään upeasti  ja kontaktissa, maahan mentiin vauhdilla ja kapulan tuontikin alkaa onnistua. Eilen opettelimme huvin vuoksi vähän ryömimistä, ettei alkaisi kyllästyttää samojen vanhojen asioiden harjoittelu. Mutta ulkona jokainen talitintti onkin sitten kiinnostavampi kuin yhteistoiminta kanssani. Tänään jostain syystä kuitenkin jaksan luottaa siihen, että kyllä tämä tästä vielä iloksi pihallakin muuttuu. Ja Ringosta saadaan kunnon koira.

 

Metsälenkkejä olemme vähitellen pidentäneet. Jos jotain hyvää on tässä lumettomuudessa niin se, ettei kaikkia valaistuja metsäpolkuja ole voitu tehdä laduiksi. Ensi talvena aion kyllä jättää aloitteen kaupungille, että osa paikallisista poluista jätetttäisiin vaille latuja. Kangasalan suuntaan latuja riittää kymmeniä kilometrejä - nämä lähipolut voisi aivan hyvin jättää suksettomien ulkoilijoiden iloksi. Saas sitten nähdä mikä haloo siitä nousee - hiihtohan on kuitenkin hieman pyhän lehmän asemassa Suomessa. Ja koirat taas - niiden yhteiskunnallista, saati ihmisten hyvinvointiin liittyvää arvoa ei juuri lainkaan ymmärretä. Metsään olisi kuitenkin hyvä päästä niidenkin jotka eivät viuhahtele virtaviivaisissa hiihtopuvuissa koko väylän luistelutyylillään tukkien. Jos olisikin edes perinteisiä latuja - niiden vieressä mahtuisi kävelemäänkin, mutta kun koko polku on varattu luistelijoiden valtaväyläksi..